keskiviikko 3. helmikuuta 2021

Viime vuoden menot 9 621 euroa!

 Sain tehtyä yhteenvedon vuoden 2020 kaikista menoista ja tuloista. Ja päällimmäisenä vuodesta jäi käteen nämä havainnot: Menoni olivat pienimmät kuin minään 10 aiempana vuotena, alle kymppitonnin! Ja vaikka olin vuoden aikana palkkatyössä vain kaksi kuukautta, jäin vuodesta kokonaisuutena lähes 5000 euroa plussan puolelle. En olisi osannut arvata tätä alkuvuodesta, mutta olen tästä kyllä oikein tyytyväinen.

Viime vuosi oli taloudellisesti hyvin erikoinen, eikä koronalla edes ollut omalla kohdallani tämän kanssa juurikaan tekemistä. Irtisanouduin alkuvuodesta töistä voidakseni muuttaa kumppanin kanssa tämän töiden perässä muualle. Tiesin, etten voisi tehdä uudessa asuinpaikassa oman alan töitä, mutta päätin keskittyä opiskeluun avoimen yliopiston kautta (samalla saisin töistä vähän kaipaamaani taukoa). Olen myös erilaisten sosiaalietuuksien keskellä väliinputoaja. Olen opiskelija, mutta minulla ei ole oikeutta opintotukeen eikä aikuiskoulutustukeen. Olen työtön, mutta en tällä hetkellä työnhakija. Avopuolison tulojen takia en ole myöskään oikeutettu asumistukeen tai toimeentulotukeen. Siksi osa viime vuodesta meni ihan nollatuloilla - ja sama on edessä myös tänä vuonna.

Osasin toki varautuakin tähän, että tuloni olisivat vuonna 2020 aika olemattomat. Se tuli kuitenkin iloisena yllätyksenä, että jäin kuin jäinkin plussan puolelle. Miten tämä sitten onnistui? Ensinnäkin, vaikka olin töissä vain kaksi kuukautta, palkkatuloja kertyi silti lähes neljän kuukauden edestä, verojen jälkeen noin kymppitonni. Sain 2 kk työssäoloajan lisäksi rahana kaikki kertyneet lomapäivät ja lomarahat, plus alkuvuoteen osuneen tulospalkkion, joten normaalin kahden kuukauden palkan sijaan minulle kertyikin palkkatuloja kaksinkertainen määrä. Toisekseen, vedin veronpalautuksissa henkilökohtaisen ennätykseni, vähän päälle 1 600 euroa. Toki tämä liittyy vuoden 2019 tuloihin, mutta koska summa tuli tietoon ja maksuun vasta vuoden 2020 puolella, lasken tämän sen vuoden tuloihin. Lisäksi muita tuloja kertyi mm. pankkien koroista, lahjarahoista, vanhan kämpän takuuvuokrasta ja tavaroiden myynnistä tori.fi:ssä.

Nettoa jäi huomattavasti viime vuosia vähemmän, mutta jotain kuitenkin!

Isoja tuloja tärkeämpiä ovat kuitenkin ehdottomasti pienet menot! En ole itse ollut ikinä hyvätuloinen, vaan parhaimmillaankin keskituloinen ja viime vuoden tulojen perusteella jälleen pienituloinen. Eli säästöön kertyneet rahat johtuvat minun tapauksessani ennen kaikkea pienistä menoista. Viime vuonna sain menot tiputettua noin 800 euroon kuussa, mikä on myös henkilökohtainen ennätykseni. Rahaa kului paljon normaalia vähemmän esimerkiksi ravintoloihin, vaatteisiin (ostin vuoden aikana yhdet farkut, rintsikat ja topin, en muuta) ja viihteeseen (yhdet nappikuulokkeet).

Asumiskulut ovat tietenkin iso osa menoja ja olivat koko vuoden menoistani n. 52 %. Vuoden ensimmäiset kuukaudet maksoin yksin lähes 900 euron asumismenoja, kun meillä tuli muuton takia kumppanin kanssa eteen parin kuukauden vaihe kaukosuhteessa eläen. Kuitenkin muutettuani lopulta kumppanin perässä sain kiinteät asumismenot (vuokra, sähkö, vesi, netti, kotivakuutus) tippumaan n. 300 euroon kuussa. Tässä täytyy kyllä myöntää, että maksan itse asumismenoista tällä hetkellä vain kolmasosan ja kumppani loput, koska muutimme hänen töidensä perässä ja itsellä niitä palkkatuloja ei tosiaan tällä hetkellä ole. Ruokakulut ja kodin tarvikkeisiin menevät rahat jaetaan kuitenkin tasan. Tämä on kyllä vaatinut pientä mielensisäistä kamppailua - en halua elää kumppanin siivellä, mutta toisaalta en halua syödä kaikkia säästöjäni sen takia, että laitoin parisuhteen uran edelle. Tästä aiheesta kirjoittelenkin varmasti myöhemmin lisää.

Tänä vuonna palkkatulot ovat varmasti vielä pienemmät, ellen nyt yhtäkkiä keksi opintojen ohelle jotain tienestiä... Veronpalautuksia ja pankkien korkoja pitäisi toki tulla tällekin vuodelle. Jatkan kuitenkin säästeliästä elämää parhaani mukaan, jotta varallisuuteni ei kokisi tämänkään vuoden aikana kovia kolauksia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti