Vuoden tavarabudjetista jäljellä 124 €!

 Vuosi on sen verran vähissä, että uskallan jo veikata, että tavaraostokseni jäävät tältä vuodelta 876,19 euroon! Joka tapauksessa pääsen alle tonnin, mikä olikin tavoitteeni, koska en tiedä mitä pitäisi tapahtua, etten pystyisi odottamaan jonkin tavaran ostamista 12 tuntia. Pelivaraa siis jäi kyllä, vaikka tuolla maalis-huhtikuun jälkeen tilanne näyttikin jo vähän huolestuttavalta... Ja suurin osa ostamistani tavaroista kertyi kyllä itse asiassa vuoden lopussa muuton myötä. Vuoden aikana ostamastani 47 tavarasta 20 on ostettu tammi-lokakuussa ja peräti 27 marras-joulukuussa! Kalleimmat tavaraostokset sijoittuivat silti maaliskuulle, joka yksinään lohkaisi tavarabudjetistani 454 €. Toisaalta huhtikuussa ja lokakuussa en ostanut tavaroita laisinkaan!

Tavarabudjetti kuukausittain (punainen=toteutunut)

Vuoden tavaraostosten jakautuminen (suluissa kategorian kallein ostos)
259,73 € korut ja hiuskoristeet (sormus)
224,87 € viihde-elektroniikka (puhelin)
133,98 € vaatteet (farkut)
93,11 € kodintarvikkeet ja sisustus (peili)
58,26 € lahjat
50,80 € keittiövälineet (paistinpannu)
20,90 € kauneudenhoito
17,99 € kirjat
16,55 € toimistotarvikkeet

En kokenut tavarabudjetin kanssa elämistä kovinkaan rajoittavaksi. Jonkin verran heräteostoksia toki karsiutui pois, mikä on siis vain positiivinen asia niin talouden kuin ympäristönkin kannalta. Lisäksi hyödynsin kirppareita vähän aiempaa enemmän. Löysinkin muutaman kivan vaatteen, uuteen kämppään sisustusjuttuja, ja esimerkiksi 2 eurolla uudenveroisen kirjan, jonka ostamista olin suunnitellut uutena (arviolta kolmellakympillä tai ylikin). Antamissani lahjoissa yritin suosia vuoden aikana aineettomia lahjoja tai ruokalahjoja. Yhdelle kaverille oli tarkoitus teettää iso valokuvakollaasi tai valokuvakirja, mutta päädyinkin tekemään kuvista digitaalisesti slideshow-tyylisen videon meille tärkeän kappaleen säestämänä.

Kaupoissa asioidessani olen yleensä aika vaatimaton ja haluan aina olla ns. helppo ja mukava asiakas, koska asiakaspalvelutyönä aiemmin tehneenä tätä ammattiryhmää kohtaan on kertynyt sympatiaa! Mutta silti pitää välillä muistuttaa itseään, että se että haluaa palvelua tai itselleen parhaan mahdollisen tarjouksen - vaikka siitä koituisikin työntekijälle vähän lisähommaa - ei tarkoita, että olisi huono tai hankala asiakas. Siispä pyysin korukaupassa, josko nettisivulla mainostetun alennuksen saisi myös myymälässä (saihan sen). Ja vaikka se pesualtaan tulppa maksoikin vain 3 euroa, niin koska se olikin vääränkokoinen ja siten minulle hyödytön, niin kävin palauttamassa sen ja pyysin rahoja takaisin (saihan ne).

Loppukaneettina voisi todeta, että paljon vähemmälläkin tavaralla tulisi kyllä toimeen. On kuitenkin helppo jeesustella, miten vähän tavaroita tarvitsi ostaa, kun itsellä on jo valmiiksi niin paljon kaikkea. Kumppanikin vähän kritisoi vuoden tavarabudjettiani siitä, että yhden vuoden voi toki pärjätä ostamatta hirveästi lisää tavaraa, mutta sitten seuraavana vuonna ostaa todennäköisesti sitäkin enemmän. Ihan aiheellinen huomio, ja tämähän veisi tavaran ostamattomuus -haasteelta pohjan aika tehokkaasti. Siispä ensi vuonna sama tonnin tavarabudjetti pääsee taas kehiin, niin katsotaan kuinka käy! :) Yhteisen kodin ostaminen on todennäköisesti ensi vuonna edessä, enkä luonnollisesti laske kotia itseään tavaraksi. Mahdolliset remontointitarvikkeet ja kalustehankinnat uuteen kotiin lasken tavarabudjettiin vain puoliksi (=oma osuuteni kahden hengen taloudessa), mutta noin muuten samoilla säännöillä mennään.

Hyvää uutta vuotta! Ja yrittäkää välttää huonoja uuden vuoden lupauksia! ;)

Ystävien saaminen aikuisena

Vitsin mukaan Jeesuksen suurin ihme oli, että hän sai vielä kolmekymppisenä 12 läheistä ystävää. Ja todella, ystävien saaminen tuntuu tapahtuvan lapsena kuin luonnostaan, kun esimerkiksi luokkakavereihin tutustuu väistämättä kouluvuosien aikana. Aikuisena uusien ystävien löytämisen eteen saa kuitenkin ihan oikeasti nähdä vaivaa, ja tuntuu jopa vähän nololta joutua etsimään ystäviä. Vaikka siis ystävien saamisen vaikeus aikuisiällä on monelle hyvinkin tuttu ilmiö.

Asuttuani viime vuosina vieraalla paikkakunnalla kaukana aiemmasta sosiaalisesta verkostani huomasin kyllä kaipaavani uusia sosiaalisia kontakteja. Mutta samalla totesin, ettei uusiin ihmisiin tutustuminen ole erityisen helppoa, etenkin jos sattuu olemaan vähän ujo ja introversioon taipuvainen. Harmittelin jopa, kun en ole erityisen uskonnollinen, koska seurakunnan kautta voisi löytyä nopeasti yhteisö, johon kiinnittyä. Vaikka asuin kumppanin kanssa tiiviisti yhdessä, niin välillä olisi kaivannut muidenkin ihmisten seuraa. Enkä kaikkiin tapahtumiin ja paikkoihin saa aina kumppania houkuteltua mukaan, joten ystävien merkitys tulee kyllä säännöllisin väliajoin selväksi.

Kumppanini sanoi joskus priorisoivansa ystävien kanssa vietettyä aikaa parisuhteen edelle. Vaikka tämä oli aluksi vähän loukkaavaa kuulla, niin onhan tämä tarkemmin ajateltuna ihan kunnioitettava periaate. Ensinnäkin vietämme joka tapauksessa enemmän aikaa yhdessä kuin hän kavereidensa kanssa, vaikka on tuntenut heidät paljon pidempään kuin minut. Ja toisekseen, seurustelukumppanin etsiminen on tavallaan paljon sosiaalisesti hyväksytympää kuin ystävien etsiminen, ja siihen on olemassa aika yleisesti tunnettuja toimintamalleja sekä kasapäin sovelluksia ja sivustoja. Seurustelukumppanin löytäminen ei toki ole aina helppoa, mutta pitkäaikaiset ystävät ovat korvaamattomia. Jos on feidannut seurustelusuhteen alkaessa kaikki ystävänsä ja suhde syystä tai toisesta kariutuu, voi jäädä yhtäkkiä aika tyhjän päälle.

Omat läheisimmät ystävät ovat löytyneet suurimmaksi osaksi opintojen kautta, peruskoulusta, lukiosta ja yliopistosta. Ja iloiseksi yllätyksekseni myös kolmekymppisenä suorittamieni vuoden opintojen kautta löytyi pieni porukka, jonka kanssa olemme nähneet opintojen päätyttyäkin! Myös töiden kautta on löytynyt joitakin ystäviä (ja aikoinaan ensimmäinen seurustelusuhde) ja parhaat hetket työpäivissä ovat varmaan niitä, kun rupattelee ja vitsailee kollegojen kanssa. Töistä puhuttaessa korostuvat usein työn kielteiset puolet ja työstressi (enkä itsekään ole tähän syytön...), mutta työpaikka voi olla todella tärkeä yhteisö sosiaalisine kontakteineen, etenkin jos työkaverien kanssa puhuu muustakin kuin työjutuista. Työkaverien näkeminen työpaikan ulkopuolellakin, esimerkiksi tyhy-päivinä tai pikkujouluissa, auttaa myös työyhteisöön kiinnittymistä.

Ylipäätään erilaiset yhteisöt ja ryhmät ovat hyviä keinoja tutustua muihin, oli sitten kyseessä yliopiston ainejärjestö tai osakunta, taloyhtiön hallitus, harrastusjoukkue, työväenopiston kurssi tai poliittinen järjestö. Uskon kyllä kuulemaani viisautta, että avain uusien ystävien saamiseen on se, että näyttäytyy järjestelmällisesti ja toistuvasti samassa paikassa. Etenkin jos saa näillä toistuvilla tapaamisilla jaettua jonkin itselleen tärkeän kiinnostuksenkohteen muiden kanssa, tämä on ystävyydelle hyvin potentiaalista maaperää.

Harrastusryhmät ja rajatun ryhmän kurssit ovat ehkä kaikkein parhaimpia muihin tutustumisen kannalta, mutta oikeastaan mikä tahansa harrastus voi auttaa löytämään samanhenkisiä ihmisiä. Vaikka harrastus tai laji itsessään ei olisi kovin sosiaalinen, voi etsiä esimerkiksi aiheeseen liittyviä FB-ryhmiä tai foorumeita, joissa tutustua muihin harrastajiin. Ja itse ainakin uskon siihen, että lähes mikä tahansa harrastus tai intohimoinen suhtautuminen johonkin asiaan tekee ihmisestä kiinnostavamman. Se myös tarjoaa lisää puheenaiheita ja mahdollisuuksia bondata muiden kanssa.

Finnish Nightmares -sarjakuvan mukaan suomalaiset karttavat kaikkia sosiaalisia kontakteja ja etenkin kohtaamisia vieraiden kanssa. Tunnistan tässäkin kyllä myös itseäni (eikös ole ihan normaalia varmistaa, ettei kukaan ole rappukäytävässä, ennen kuin itse astuu ulos asunnostaan?). Mutta silti arjen pienet juttutuokiot vieraidenkin kanssa jättävät yleensä hyvälle tuulelle. Tällä viikolla jonotin (melkein tunnin!) yhdessä asiointipisteessä mutta kohtalontoverien kanssa vitsailu piristi tuota muuten aika tylsää odotteluaikaa. Saman päivän kauppareissulla minua lyhyempi rouva pyysi apua paketin kurottamisessa ylimmältä hyllyltä ja itsellekin jäi tuosta hyvä mieli kun pystyin auttamaan ja hän oli kovin kiitollinen!

Lyhyitä arjen kohtaamisia voi itse edesauttaa ensinnäkin sillä, että poistuu säännöllisesti oman kodin rauhasta ja jättää välillä napit pois korvilta ja kännykän pois käsistä. Hymyilemällä ystävällisesti muille ja moikkaamalla naapureita tai muita puolituttuja voi avata tilaisuuden vuorovaikutukselle. Keskustelun voi itse aloittaa lyhyellä ystävällisellä kommentilla tai kysymyksellä. Mutta jos toinen ei lähde keskusteluun lainkaan mukaan, niin ei kannata yrittää väkisin, koska vastapuoli voi olla ujo tai ei yksinkertaisesti ole juuri sillä hetkellä juttutuulella. Ja vaikka itsellä olisi humalassa hyvinkin puhelias olo, niin täytyy hyväksyä se, että juuri silloin keskustelu voi olla selvänä olevalle osapuolelle vähän kiusallinen ja ikävä.

Vanhojen koulukavereiden tai tuttujen lähestyminen tunnustellen esim. somessa ("huomasin, että säkin asut nykyään ___ssa, mäkin muutin tänne hiljattain, mitäs sulle kuuluu nykyään?") voi auttaa elvyttämään vanhoja kontakteja. Yksin oleminen vieraalla paikkakunnalla voi tehdä ihmeitä sille, miten ihmiset suhtautuvat kehen tahansa tuttuun kasvoon. Yksi kaverini oli käynyt erään miehen kanssa vuodet samaa koulua mutta he tutustuivat oikeastaan vasta muutettuaan kumpikin paikkakunnalle, josta eivät tunteneet oikein ketään muita. Pian he alkoivatkin seurustella ja ovat nyt naimisissa!

Parhaimmillaan yksi uusi sosiaalinen kontakti voi poikia myös lisää kontakteja. Itse ainakin koen, että joistakin sisarusten ja kavereiden kumppaneista tai kavereiden kavereista on tullut jo omiakin kavereita. Vaikka ensimmäisillä kohtaamisilla keskustelu ei välttämättä lähtenytkään ihan täysillä lentoon, useiden tapaamisten jälkeen on vähitellen tutustunut toiseen ja löytänyt niitä yhteisiä puheenaiheita. Näin toistuvat kohtaamiset voivat vähitellen syventyä ystävyydeksi!