Asuttuani viime vuosina vieraalla paikkakunnalla kaukana aiemmasta sosiaalisesta verkostani huomasin kyllä kaipaavani uusia sosiaalisia kontakteja. Mutta samalla totesin, ettei uusiin ihmisiin tutustuminen ole erityisen helppoa, etenkin jos sattuu olemaan vähän ujo ja introversioon taipuvainen. Harmittelin jopa, kun en ole erityisen uskonnollinen, koska seurakunnan kautta voisi löytyä nopeasti yhteisö, johon kiinnittyä. Vaikka asuin kumppanin kanssa tiiviisti yhdessä, niin välillä olisi kaivannut muidenkin ihmisten seuraa. Enkä kaikkiin tapahtumiin ja paikkoihin saa aina kumppania houkuteltua mukaan, joten ystävien merkitys tulee kyllä säännöllisin väliajoin selväksi.
Kumppanini sanoi joskus priorisoivansa ystävien kanssa vietettyä aikaa parisuhteen edelle. Vaikka tämä oli aluksi vähän loukkaavaa kuulla, niin onhan tämä tarkemmin ajateltuna ihan kunnioitettava periaate. Ensinnäkin vietämme joka tapauksessa enemmän aikaa yhdessä kuin hän kavereidensa kanssa, vaikka on tuntenut heidät paljon pidempään kuin minut. Ja toisekseen, seurustelukumppanin etsiminen on tavallaan paljon sosiaalisesti hyväksytympää kuin ystävien etsiminen, ja siihen on olemassa aika yleisesti tunnettuja toimintamalleja sekä kasapäin sovelluksia ja sivustoja. Seurustelukumppanin löytäminen ei toki ole aina helppoa, mutta pitkäaikaiset ystävät ovat korvaamattomia. Jos on feidannut seurustelusuhteen alkaessa kaikki ystävänsä ja suhde syystä tai toisesta kariutuu, voi jäädä yhtäkkiä aika tyhjän päälle.
Omat läheisimmät ystävät ovat löytyneet suurimmaksi osaksi opintojen kautta, peruskoulusta, lukiosta ja yliopistosta. Ja iloiseksi yllätyksekseni myös kolmekymppisenä suorittamieni vuoden opintojen kautta löytyi pieni porukka, jonka kanssa olemme nähneet opintojen päätyttyäkin! Myös töiden kautta on löytynyt joitakin ystäviä (ja aikoinaan ensimmäinen seurustelusuhde) ja parhaat hetket työpäivissä ovat varmaan niitä, kun rupattelee ja vitsailee kollegojen kanssa. Töistä puhuttaessa korostuvat usein työn kielteiset puolet ja työstressi (enkä itsekään ole tähän syytön...), mutta työpaikka voi olla todella tärkeä yhteisö sosiaalisine kontakteineen, etenkin jos työkaverien kanssa puhuu muustakin kuin työjutuista. Työkaverien näkeminen työpaikan ulkopuolellakin, esimerkiksi tyhy-päivinä tai pikkujouluissa, auttaa myös työyhteisöön kiinnittymistä.
Ylipäätään erilaiset yhteisöt ja ryhmät ovat hyviä keinoja tutustua muihin, oli sitten kyseessä yliopiston ainejärjestö tai osakunta, taloyhtiön hallitus, harrastusjoukkue, työväenopiston kurssi tai poliittinen järjestö. Uskon kyllä kuulemaani viisautta, että avain uusien ystävien saamiseen on se, että näyttäytyy järjestelmällisesti ja toistuvasti samassa paikassa. Etenkin jos saa näillä toistuvilla tapaamisilla jaettua jonkin itselleen tärkeän kiinnostuksenkohteen muiden kanssa, tämä on ystävyydelle hyvin potentiaalista maaperää.
Harrastusryhmät ja rajatun ryhmän kurssit ovat ehkä kaikkein parhaimpia muihin tutustumisen kannalta, mutta oikeastaan mikä tahansa harrastus voi auttaa löytämään samanhenkisiä ihmisiä. Vaikka harrastus tai laji itsessään ei olisi kovin sosiaalinen, voi etsiä esimerkiksi aiheeseen liittyviä FB-ryhmiä tai foorumeita, joissa tutustua muihin harrastajiin. Ja itse ainakin uskon siihen, että lähes mikä tahansa harrastus tai intohimoinen suhtautuminen johonkin asiaan tekee ihmisestä kiinnostavamman. Se myös tarjoaa lisää puheenaiheita ja mahdollisuuksia bondata muiden kanssa.
Finnish Nightmares -sarjakuvan mukaan suomalaiset karttavat kaikkia sosiaalisia kontakteja ja etenkin kohtaamisia vieraiden kanssa. Tunnistan tässäkin kyllä myös itseäni (eikös ole ihan normaalia varmistaa, ettei kukaan ole rappukäytävässä, ennen kuin itse astuu ulos asunnostaan?). Mutta silti arjen pienet juttutuokiot vieraidenkin kanssa jättävät yleensä hyvälle tuulelle. Tällä viikolla jonotin (melkein tunnin!) yhdessä asiointipisteessä mutta kohtalontoverien kanssa vitsailu piristi tuota muuten aika tylsää odotteluaikaa. Saman päivän kauppareissulla minua lyhyempi rouva pyysi apua paketin kurottamisessa ylimmältä hyllyltä ja itsellekin jäi tuosta hyvä mieli kun pystyin auttamaan ja hän oli kovin kiitollinen!
Lyhyitä arjen kohtaamisia voi itse edesauttaa ensinnäkin sillä, että poistuu säännöllisesti oman kodin rauhasta ja jättää välillä napit pois korvilta ja kännykän pois käsistä. Hymyilemällä ystävällisesti muille ja moikkaamalla naapureita tai muita puolituttuja voi avata tilaisuuden vuorovaikutukselle. Keskustelun voi itse aloittaa lyhyellä ystävällisellä kommentilla tai kysymyksellä. Mutta jos toinen ei lähde keskusteluun lainkaan mukaan, niin ei kannata yrittää väkisin, koska vastapuoli voi olla ujo tai ei yksinkertaisesti ole juuri sillä hetkellä juttutuulella. Ja vaikka itsellä olisi humalassa hyvinkin puhelias olo, niin täytyy hyväksyä se, että juuri silloin keskustelu voi olla selvänä olevalle osapuolelle vähän kiusallinen ja ikävä.
Vanhojen koulukavereiden tai tuttujen lähestyminen tunnustellen esim. somessa ("huomasin, että säkin asut nykyään ___ssa, mäkin muutin tänne
hiljattain, mitäs sulle kuuluu nykyään?") voi auttaa elvyttämään vanhoja kontakteja. Yksin oleminen vieraalla paikkakunnalla voi tehdä ihmeitä sille, miten ihmiset suhtautuvat kehen tahansa tuttuun kasvoon. Yksi kaverini oli käynyt erään miehen kanssa vuodet samaa koulua mutta he tutustuivat oikeastaan vasta muutettuaan kumpikin paikkakunnalle, josta eivät tunteneet oikein ketään muita. Pian he alkoivatkin seurustella ja ovat nyt naimisissa!
Parhaimmillaan yksi uusi sosiaalinen kontakti voi poikia myös lisää kontakteja. Itse ainakin koen, että joistakin sisarusten ja kavereiden kumppaneista tai kavereiden kavereista on tullut jo omiakin kavereita. Vaikka ensimmäisillä kohtaamisilla keskustelu ei välttämättä lähtenytkään ihan täysillä lentoon, useiden tapaamisten jälkeen on vähitellen tutustunut toiseen ja löytänyt niitä yhteisiä puheenaiheita. Näin toistuvat kohtaamiset voivat vähitellen syventyä ystävyydeksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti