keskiviikko 23. helmikuuta 2022

Tavaroita enintään 1000 €:lla!

 Kirjoittelin viimeksi vuoden 2022 tavoitteistani ja yhdeksi tavoitteeksi asetin, että ostaisin tämän vuoden aikana tavaroita enintään 1000 €:lla. Tällaista tavoitetta minulla ei ole ennen ollut eikä muutenkaan mitään koko vuoteen liittyvää kulutus-/säästötavoitetta, vaan olen harrastanut näitä lähinnä satunnaisesti kuukausitasolla. Innostus tähän tuli muilta bloggaajilta ja omalta lähipiiriltäkin, joista osa on myös aloittanut jonkinlaisen "ei uusia vaatteita/tavaroita" -kokeilun. Ideana on ehkä ensisijaisesti tulla tietoisemmaksi ja kriittisemmäksi kuluttajaksi ja säästää siten ympäristöä, mutta toki samalla säästää mitä todennäköisemmin myös rahaa.

Olen lukenut - puolen muun maailman tavoin - Marie Kondon kirjan "KonMari - siivouksen elämänmullistava taika". Olenkin sen myötä innostunut karsimaan vähän aiempaa rankemmalla kädellä vaatekaappiani ja muitakin tavaroitani - viime vuosina myös kahden eri muuton tieltä. Uskon siis vahvasti siihen, että isot tavaramäärät ovat lähinnä taakka. Silti itseltäkin löytyy vaatteita ja tavaraa edelleen ihan riittämiin. On myös älytöntä konmarittaa koko omaisuutensa, jos kuitenkin ostaa tilalle jatkuvasti uutta. Kon Marin opeissa ei ole ekologisuuteen ja kierrättämiseen kovin montaa ajatusta uhrattu, vaan ainoastaan siihen, tuoko vaate tai tavara itselle enää iloa ("does it spark joy?"). Kuitenkin jatkuvan tavaran karsimisen sijaan kiinnittäisin mieluummin huomiota nimenomaan siihen ostohetkeen: Onko tavara oikeasti tarpeen? Tulenko käyttämään sitä pitkään?

Vaikka lähdin rajaamaan tavoitettani tietyn rahasumman kautta, ekologisuus-näkökulma on mukana siinä, että vain konkreettiset tavarat vähentävät tuota tonnin budjettia. Esimerkiksi dvd-elokuvan ostaminen vähentää tavarabudjettia, mutta leffateatterissa käyminen tai Netflix-kuukausimaksu ei. Fyysisen tietokonepelin tai lautapelin ostaminen vähentää tavarabudjettia, mutta Steamin kautta ostettu digitaalinen peli ei. Juhla-asun ostaminen vähentää tavarabudjettia, mutta vuokraaminen ei. Tämä on siis yksi keino motivoida itseään paitsi vähentämään kulutustaan, myös suosimaan kiertotaloutta ja rahan käyttämistä palveluihin tavaroiden sijaan. Tavaran ostaminen käytettynä lasketaan myös tavarabudjettiin, mutta todennäköisesti se tulee joka tapauksessa uuden ostamista selvästi halvemmaksi.

Mutta yhtä asiaa olen saanut kyllä tavoitetta asettaessani pähkäillä: Mikä lasketaan tavaraksi? Olen päätynyt itse siihen, että lasken mukaan ns. pysyvät tavarat. Näitä olisivat esimerkiksi kaikki vaatteet, kengät, laukut, asusteet, korut, elektroniikka, huonekalut, sisustusesineet, astiat, keittiövälineet, kodintekstiilit, urheiluvälineet, pelit, lelut, kirjat, toimistotarvikkeet... Vaikka nekään eivät toki kestä loputtomiin, mutta kuitenkin oletusarvoisesti useita vuosia. Sen sijaan elintarvikkeet, lääkkeet, kosmetiikka, hygieniatarvikkeet ja muut "käytössä kuluvat tavarat" eivät tätä mielestäni ole. Näihin laskisin esim. astianpesusienet, talouspaperit, leivinpaperit, kertakäyttömaskit, siteet, laastarit, pesuaineet, voiteet ja meikit.

Vähän harmaalla alueella ovat sitten esim. vaihdettavat paristot ja lamput. Tavallaan nekin ovat kulutustavaraa mutta silti ne ovat tavaroista siitä haitallisimmasta päästä, koska ovat ongelmajätettä. Ehkä siis lasken nekin pysyviin tavaroihin. Samoin lahjojen kanssa pähkäilin, otanko niitä mukaan. Mutta jos kulutan rahaa materiaan, joka jää jonkun toisen nurkkiin pyörimään, niin tavallaan siinä on ihan samat ongelmat kuin itselle ostamisessakin. Etenkin jos ostan avopuolisolle jotain lahjaksi yhteiseen kotiimme, niin tätähän voisi muuten käyttää ostorajoitusten kiertämiseen. Eli lasken tavaroihin mukaan myös ostamani tavaralahjat, mutta en esim. ruokalahjoja tai aineettomia lahjoja.

Rajaksi valitsin tosiaan 1000 €, mutta en tiedä vielä ihan tarkalleen, kuinka realistista tämä tänä vuonna on... Joudun joka tapauksessa ostamaan tänä vuonna uuden kännykän ja uudet lenkkarit (nykyiset ovat jo 10 vuotta vanhat ja ovat alkaneet hiertää kantapäästä). Ja jos ostamme jo tänä vuonna ensiasunnon, joitain uusia huonekaluja todennäköisesti tulee hankittua. Eli 1000 € voi tälle vuodelle olla todellinen haaste, ehkä jopa mahdottomuus, mutta ainakin voin yrittää päästä mahdollisimman pitkälle vuotta tonnia ylittämättä!

Vaikka olen pitänyt menoistani kirjaa jo yli vuosikymmenen ajan, en kuitenkaan suoraan erittele kulutustani tavaroihin ja ei-tavaroihin, joten en tarkalleen tiedä, paljonko minulla tulee yleensä käytettyä rahaa vuosittain tavaraan. Pysyvät tavarat jakautuvat kirjanpidossani lähinnä näihin kategorioihin: vaatteet, viihde, koti, liikunta ja lahjat. Toisaalta esim. liikunta-kategoria voi joinain vuosina koostua lähes kokonaan liikuntaharrastusten käyntimaksuista, samoin lahjat-kategoriassa on mukana esim. lahjoitukset hyväntekeväisyyteen, joten näitä ei voi suoraan summata tavaraostoksiin. Ainoastaan vaatteet-kategoria on itselläni käytännössä pelkästään tavaraostoksia ja siihen olen kuluttanut vuosina 2010-2021 keskimäärin 390 € vuodessa, mutta vaihteluvälikin on huima: vuonna 2011 shoppailin vaatteita peräti 1012 €:lla mutta vuonna 2020 vain 46 €:lla!

Onneksi shoppailu on tuolta aikuisuuden kynnykseltä rauhoittunut...

Käytin vuoden ostorajan määrittämisessä lopulta vuoden 2021 menoja antamaan oikeaa suuntaa. Viime vuonna kulutin kaikkiaan tavaroihin 1810,39 €! Liikuntavälineisiin ja -vaatteisiin kului rahaa 756 €:n arvosta, viihteeseen 560 €, vaatteisiin/asusteisiin 222 €, kotiin 188 € ja lahjoihin 84 €. Kaksi vuoden selvästi suurinta tavaraostosta olivat kannettava tietokone (550 €) ja FitPole-tanko (339 €), jotka olen kyllä kokenut hyviksi ostoksiksi ja jotka kyllä kestävät varmasti vielä vuosia. Ilman noita oltaisiin jäätykin tonnin alle, mutta silti yli 1800 € vuodessa tavaraan on aika hurja summa. Toisaalta vuonna 2020 kulutin tavaroihin yhteensä alle 400 €. Tätä tarkempaa summaa en osaa antaa, koska lahjat-kategoriassa on mukana myös aineettomia lahjoja ja koti-kategoriassa myös jonkin verran kulutustavaraa. Mutta ihan näiden kahden viime vuoden pohjalta 1000 €:n tavarabudjetti voi osoittautua todella helpoksi tavoitteeksi tai sitten hyvin haastavaksi, ihan riippuen siitä, mitä ostotarpeita ilmenee. (Toki siihen voi jossain määrin itsekin vaikuttaa, missä määrin ostohalut ovat yhtä kuin tarpeita...)

Nyt vuodesta 2022 on kulunut noin 14,8 % eli jos kuluttaisin tonnin tasaisesti vuoden aikana, olisin saanut nyt tuhlata enintään 148 €. Ja tällä hetkellä olen ostanut tavaroita... 69,99 €:lla! (Mukana on iso peili ja yksi synttärilahja.) Vielä olen siis ihan hyvin tavoitteessa mukana mutta saa nähdä miten käy lähikuukausina kännykän ostamisen myötä... Laitan tämän tavoitteen etenemisestä varmaan vuoden aikana tänne blogiin jotain väliaikatietoja, tunnisteen tavarabudjetti alle. Katsotaan miten käy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti