maanantai 26. lokakuuta 2020

Menojen ja tulojen seuranta

 Kirjoittelin viime viikolla raha-asioiden haltuunotosta ja ensimmäisistä askelista: pitää selvittää paljonko on velkaa ja mihin raha kuluu sekä budjetoida menot siten, että rahaa jää pikkuhiljaa säästöönkin. Tällä kertaa keskityn etenkin tähän toiseen askeleeseen, eli sen selvittämiseen, mihin rahaa kuluu.

Olen itse luonnostani aika säästeliäs, enkä ennen omilleni muuttamista seurannut kovin aktiivisesti, paljonko tileilläni oli rahaa. Kävin vanhemmilla asuessani viimeiset kaksi vuotta töissä (välivuotena sekä opiskelun ohella), joten tiesin kyllä että tulot kattavat helposti menoni, kun vanhemmat kuitenkin maksoivat asumisen ja suurimman osan ruuista. Muutettuani omilleni aloitin kuitenkin heti excel-taulukon pitämisen ja merkitsin sinne kaikki menoni ja tuloni kategorioittain lajiteltuna. En edes tarkalleen tiedä, mistä sain päähäni, että menoja pitää alkaa seurata. Kai siskoni oli puhunut pitävänsä exceliä kaikista menoistaan. Ja ehkä sitä ensimmäistä kertaa omilleen muuttavana jännitti, että riittävätkö opintotuet ja osa-aikatyöt kattamaan kaikkia asumismenoja, vai joudunko nakertamaan kaikki säästöni... Mutta näin jälkikäteen pidän tätä erittäin hyvänä päätöksenä, sillä jokaisen on hyvä tiedostaa, mihin oman talouden rahat kuluvat! Ja jos koneelta ei Exceliä löydy, niin mikä tahansa taulukkolaskentaohjelma ajaa saman asian, esim. ilmainen LibreOffice Calc.

Olen jatkanut tulojen ja menojen kirjaamista nyt jo 11 vuoden ajan! Vuosien saatossa kategoriat ovat vähän vaihdelleet, mutta perusasetelma ja -idea on pysynyt pitkään samana. Minulla on joka vuodelle erillinen excel-tiedosto, jossa on jokaiselle kuukaudelle oma välilehtensä. Kirjaan käytännössä joka päivälle eri kategorioihin jaoteltuna, paljonko olen rahaa käyttänyt. Kuun lopussa solut on sitten helppo laskea yhteen (tai käytännössä Excel tekee tämän aika näppärästi), niin selviää paljonko olet käyttänyt rahaa mihinkin kategoriaan, paljonko kuun menot ja tulot ovat yhteensä, ja onko kuukausi mennyt plussalle vai miinukselle. Lisäksi kirjaan omalle välilehdelle vielä koko vuoden yhteenvedon, ja alla onkin ensimmäisen vuoden kooste. Tältä näytti erään opiskelijan kirjanpito ensimmäisinä kuukausina omaan asuntoon muuttamisen jälkeen!

Kahtena ensimmäisenä kuukautena piti ilmeisesti tehdä jonkin verran hankintoja asuntoon, niin menot olivat alkuun suurempia. Enkä saanut elokuussa vielä opintotukea ja osa-aikatöiden palkkakin jäi tuossa kuussa aika pieneksi. Mutta loka-joulukuussa talous oli saatu taas käännettyä ylijäämäiseksi! Joulukuun tuloissa on mukana kyseiseltä vuodelta mm. veronpalautukset, pankkien maksamat korot ja joululahjarahat, plus palkkakin oli tuossa kuussa isompi, niin suurin osa vuoden netosta (tulot miinus menot) on joulukuun ansiota. Pyrin itse opiskeluaikana lähinnä siihen, että kirjanpitoni pysyy mahdollisimman "vihreänä" eli vaikka miinuskuukausia tulisi, niin koko vuoden lopputulema olisi kuitenkin nettopositiivinen, kuten yllä. Kokopäivätöihin siirryttyä olikin varsin iloinen yllätys, kun rahaa alkoi jäädä säästöön ihan huomattavia summia, jopa puolet kaikista tuloistani! Säästötavoitteet ovatkin hyvin yksilöllisiä ja elämäntilanteen mukaan vaihtelevia, mutta vasta seuraamalla omaa rahankäyttöään voi selvittää, mikä on itselle realistinen säästötavoite.

Rahankäyttöä kannattaa seurata paitsi tulojen ja menojen virtana, niin ehdottomasti myös kategorioittain! Alla on eriteltynä lyhyen selostusten kera, millaisia menojen kategorioita käytän nykyään omassa kirjanpidossani:

  • ruoka: ruokatarvikkeet; lähes kaikki syötäväksi ja juotavaksi tarkoitettu
  • herkut: karkit, suklaat, keksit, jäätelöt, sipsit, limsat, leivonnaiset...
  • hygienia: shampoot, saippuat, dödöt, siteet, wc-paperit, puhdistusaineet, pienet siivousvälineet
  • kauneus: meikit, hajuvedet, kynsilakat, karvanpoisto, kampaamomaksut
  • vuokra: vuokra (ja muu asuminen, esim. vesi ja kotivakuutus)
  • sähkö: sähkön käyttömaksut ja siirtomaksut
  • netti: laajakaistan liittymämaksut
  • julkinen liikenne: matkakortin lataus, lähiliikenteen matkat
  • koti: huonekalut, kodinkoneet, keittiövälineet, sisustus, kodintekstiilit, lamput, paristot, toimistotarvikkeet
  • viihde: viihde-elektroniikka (esim. tv, tietokone ja puhelin), leffaliput, pelit, dvd- ja cd-levyt, keikat ym. huvittelu
  • opiskelu: lukuvuosimaksut, opiskelumateriaalit, oppikirjat
  • vaatteet: vaatteet, kengät, laukut, korut, hiuslenkit, asusteet
  • terveys: apteekkiostokset, lääkkeet, lääkärikäynnit, hammashoito, vitamiinit
  • liikunta: urheiluvaatteet ja -välineet, liikuntaharrastusten maksut
  • ravintolat: ravintolat, kahvilat, kojut, työpaikkaruokalat
  • alkoholi: alkoholijuomat, baarit, klubit
  • lahjat: toisille ostetut lahjat, hyväntekeväisyys, keräykset, kolehdit
  • matkat: kaukojunien liput, ulkomaanmatkat, risteilyt, majoitukset, auto-/bensakulut
  • muut: mätkyt, sakot, asiakirjamaksut, esim. passin uusiminen

Tällaiset kategoriat ovat itsellä ainakin toimineet ihan kivasti! Toki välillä tulee pähkäiltyä tätä omaakin logiikkaa, että kuuluuko esim. keilaaminen liikuntaan vai viihteeseen? (Itse olen varmaan sijoittanut sen viihteeseen, mikä on kyllä sekalaisin kategoria omassa kirjanpidossani.) Mutta pääasia on kuitenkin, että suurin osa menoista on helppo sijoittaa tiettyyn kategoriaan, niin näet miten rahankäyttö jakautuu. Ja tämä kategoriajaottelu on ihan vain esimerkki, sillä jokaisella on niitä yksilöllisiä rahareikiä, ja ne tulisi erotella itselle järkevästi. Omista kategorioistani ehkä näkyy, etten esimerkiksi tupakoi enkä omista lemmikkejä tai autoa. Mutta jos näihin menisi säännöllisesti rahaa, niin niille olisi hyvä olla oma kategoriansa. Tiettyjä kategorioita voi olla myös joskus tarpeen hajottaa, jos niihin uppoaa jatkuvasti rahaa, niin talouden "ongelmakohdat" on helpompi löytää vielä tarkemmin. Excelin avulla on myös hauska tehdä erilaisia kuvaajia talouden luvuista, menojen jakautumisesta tms! Pylväsdiagrammit havainnollistavat hyvin rahankulutuksen trendejä ja toisaalta poikkeamia.

Arvatkaapa mille kuukaudelle sijoittui tämän vuoden ainoa ulkomaanmatka!

Tulojen seuranta on tietysti myös tärkeää, vaikka itse seuraankin menoja huomattavasti tarkemmin. Niin ja tällä hetkellä tulojen virtakin on joksikin aikaa tyrehtynyt, kun keskityn taas opiskeluun. Kuitenkin tuloissa olen tyypillisesti eritellyt mm. seuraavia kategorioita:

  • palkka: nettopalkka, jossa mukana myös mahdolliset palkanlisät, lomarahat, tulospalkkiot
  • tuet: näitä ovat olleet omalla kohdallani vuosien varrella esim. opintotuki, työttömyystuki ja aikuiskoulutustuki
  • korot: pankkien vuosittain maksamat korot
  • veronpalautukset: veronpalautukset merkitsen maksuvuodelle, en siis verotuskauden vuodelle
  • lahjat: mahdolliset läheisiltä saadut lahjarahat
  • bonukset: S-bonukset, maksutapaedut ja plussapisteet
  • pullopantit: pullojen ja tölkkien palautuksesta saadut rahat 
  • muut: esim. tavaroiden myynnin tuotto ja muut satunnaiset tulot
Aloitin pari vuotta sitten säästämisen lisäksi sijoittamisen, mutta en ole vielä alkanut merkitä tuloihin tai menoihin sijoitusteni arvonnousua tai arvonlaskua. Arvot saattavat heitellä paljonkin, eivätkä mahdolliset tuotot ole "lopullisia" ennen kuin myyn jonkun osakkeen tai rahaston kokonaan pois, jolloin näen paljonko jäin plussalle (tai miinukselle). En siis laske niitä ainakaan vielä tuloiksi tai menoiksi, vaikka otankin sijoitusten arvon huomioon varallisuuslaskelmissani. Enkä erittele kirjanpidossani, jos esim. siirtelen rahaa säästötililtä rahastoihin tai nostan käyttötililtä käteistä. Jos raha pysyy minulla, en laske sitä tuloihin enkä menoihin, vaan vasta kun raha vaihtaa omistajaa. Toki monilla säästäjillä ja sijoittajilla on varmasti erilaisia käytäntöjä, mutta tässä oma tapani merkitä tätä eurojen pyörittelyä. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti