"Sitten kun..."

 Eilisen Fok_It-sarjakuva oli aika osuva ja samaistuttava: "Sit ku tää tilanne tästä normalisoituu, niin mä skarppaan!" Eikä tähän ajatteluun tarvita globaalia pandemiaa, vaan melkeinpä mikä tahansa yllättävä tapahtuma tai takaisku yleensä kelpaa vastaavaan "sitkutteluun". Kyse voi olla liikuntaharrastuksen aloittamisesta tai jatkamisesta, rahatilanteen korjaamisesta tai jonkun pitkällisen projektin aloittamisesta. Sitku tämä kiireinen/poikkeuksellinen/vaikea vaihe on ohi, niin sitten kuulkaa! Sitten kaikki muuttuu!

Tällainen ajattelu on hyvin inhimillistä, koska usein suunnitellessamme isoja muutoksia keskitymme yleensä onnistumiseen ja siihen, miten asiat sujuvat ideaalitilanteessa. Joten heti jos tiedossa on jotain esteitä tai hidasteita, niin mieluummin jäädään odottamaan parempaa hetkeä. Otetaan esimerkiksi säästämisen aloittaminen ja raha-asioiden laittaminen kuntoon. Herätys voi tapahtua siinä vaiheessa, kun tili on lähes nollilla vaikka palkkapäivään on vielä muutama päivä. Eli jotain pitäisi tehdä. Mutta olemme varsin hyviä keksimään tekosyitä sille, miksi emme voi saman tien aloittaa säästämistä tai edes sen suunnittelua. No, tili on jo nollilla, niin mitäs tässä on enää tehtävissä? No, seuraavasta palkkapäivästä sitten alkaa säästäminen! Paitsi että parin viikon päästä on se eläinlääkäriaika. Ja seuraavassa kuussa on tiedossa se lomareissu! Plus sitä ennen pitäisi ostaa vähän uusia vaatteita... Niin ja joululahjoihin menee kuitenkin aina hirveästi rahaa. Okei, mutta ensi vuonna sitten!

Totuus on, että valitettavasti niitä esteitä tulee aina löytymään, eikä kaikkiin voi edes varautua etukäteen. Siksi säästäminen ja oman talouden rukkaaminen pitäisi aloittaa tänään eikä huomenna, koska huomista on niin helppo lykätä eteenpäin odottaen täydellistä hetkeä, jota ei välttämättä koskaan tule. Vaikka tili olisi tyhjillä ja luottokortit tapissa, niin ainakin voi aloittaa kirjaamalla ylös tilinsä saldon ja mahdolliset velkansa. Menojen seuraaminen on hyvä aloittaa heti, vaikkei mitään vielä välttämättä jäisikään säästöön, jotta tietää minne se raha menee. Sama pätee myös muihin elämänmuutoksiin. "Sit ku" -hetkeä ei välttämättä ikinä tule, joten parasta ryhtyä hommaan heti.

Samaa ajattelua esiintyy myös, kun mietitään omaa onnellisuutta ja tyytyväisyyttä omaan elämään. "Sitten kun mä saan tämän työn, niin sitten kaikki on täydellistä!" Ei tule heti mieleen paljon tämän vaarallisempaa ajatusta. Siinä asettaa itselleen ja omalle onnelleen aika kovat odotukset, sillä valitettavasti kivoihinkin asioihin ajan myötä tottuu, eivätkä ne varmaan maagisesti korjaa muita elämässä pielessä olevia asioita. Itsekin olen sortunut tähän varsinkin "sitten kun mulla on se täydellinen seurustelukumppani..." -haaveilulla. Vaikka minulla nyt ihana kumppani onkin, täydellistä kumppania tuskin on olemassakaan. Parisuhteessa on kivaa elää, mutta jotenkin kummasti ne samat epävarmuudet nousevat yhä esiin kuin sinkkunakin ja samat elämän ikävät velvollisuudet iskevät vastaan.

Toki saa unelmoida ja elämänlaatuaan voi tietenkin parantaa erilaisilla muutoksilla, mutta vielä tärkeämpää olisi pystyä elämään jo tässä hetkessä, jo tänään, itselleen mielekästä elämää. Tämä kuulostaa aikamoiselta kliseeltä, mutta elämä on lyhyt, emmekä ikinä tiedä kuinka lyhyt tai pitkä se omalla kohdalla on. Minulla on sukulaisia ja tuttavia, jotka eivät ikinä päässeet eläkeikään tai menehtyivät hyvin pian eläkkeelle jäätyään. Samalla tiedän paljon keski-ikäisiä, jotka haaveilevat jo nyt, mitä kaikkea ehtivät tehdä "sitten eläkkeellä". Toki toivon, että he elävät pitkään ja niin terveinä, että pystyvät ja jaksavat vielä tehdä kaiken suunnittelemansa. Mutta toisaalta, tätä ei voi kukaan varmuudella tietää.

Mitä jos "sitten kun" olisikin jo nyt?